Lake Worthin amerikansuomalaiseen Lepokotiin pääsevät nyt asumaan muutkin kuin suomalaiset. Lepokoti-yhdistyksen varsinaisessa vuosikokouksessa äänestettiin ehdotuksesta hyväksyä asukkaiksi myös ruotsalaista, norjalaista, tanskalaista ja islantilaista syntyperää olevat. Ehdotus hyväksyttiin murskalukemin 229-5.

- Tämä on hyvä päätös tulevaisuutemme kannalta. Toivottavasti nyt saamme käyttöasteemme jälleen kannattavuusrajan yläpuolelle. Nyt voimme alkaa lähestyä myös muita skandinaaviryhmiä, sanoo Lepokodin johtaja Pirjo-Leena Koskinen.

Lepokodin asukkaiden määrä on viime aikoina jäänyt alle 70:n. Erinomaisessa maineessa oleva suomalaiskoti on jo pitkään kiinnostanut muitakin kansallisuuksia. Kolme viikkoa sitten pidetyssä ylimääräisessä jäsenkokouksessa Lepokodin avaaminen kaikille kansanryhmille jäi yhden äänen päähän.

- Meillä on huoli siitä, että suomalaiset eivät enää riitä täyttämään taloa. Se vaikuttaa merkittävästi taloudenpitoomme ja tulevaisuuteemme, Koskinen toteaa.

Vuosikokouksessa kuultiin perinteisesti mm. toimitusjohtajan, lepokodinjohtajan, rakennustoimikunnan sekä tilintarkastajien raportit. Vuoden merkittävin uudistus on alueen kiertävän yhtenäisen aidan rakentaminen.

– Kulku alueellemme ja täältä pois on nyt asianmukaisesti valvottu. Tämä on omiaan lisäämään Lepokodin asumisturvallisuutta, Pirjo-Leena Koskinen sanoo.

Hoitokodin Sunshine-kerho askartelee ahkerasti erilaisten tehtävien parissa. Kerhon toiminta on havaittu erittäin terapeuttiseksi vanhemmillekin asukkaille.

Lake Worthin amerikansuomalaisen Lepokodin yhteydessä toimivan Hoitokodin palvelu on aina saanut asukkailtaan kiitosta. Nyt kiitos tulee myös korkeimmalta mahdolliselta tasolta; Yhdysvaltain liittovaltion tuoreen arvioinnin mukaan American-Finnish Nursing Home tarjoaa parasta mahdollista hoitoa.

- Viime tarkastuksen jälkeen meidät on nostettu viiden tähden hoitokodiksi. Kuulumme nyt korkeimpaan kategoriaaan, toteaa Finnish-American Resthome, Inc:n toimitusjohtaja Hanna McColough. Pari viikkoa sitten saapunut tieto ei olisi voinut tulla sopivampaan aikaan. Lähes 40 vuotta toimineella Lepokodilla on juuri alettu laatia tulevaisuuden suunnitelmia. Tieto hoitotyön valtakunnallisesta arvostuksesta luo uskoa amerikansuomalaisen lepokotitoimintaan myös tulevaisuudessa.

Ihmisen eliniän piteneminen näkyy vanhainkotiyritysten määrän voimakkaana kasvuna, myös Floridassa.  Samalla myös toimintaa valvovien viranomaisten työn määrä on lisääntynyt merkittävästi.

- Alan yritysten määrän kasvaessa on joukosta tullut hyvin kirjava. Voidakseen asettaa hoitokodit palvelun tason mukaan järjestykseen, toimintaa valvova U.S. Department of  Health and Human Services loi kolme vuotta sitten uuden luokitusjärjestelmän. Hoitokodeille alettiin myöntää 1-5 tähteä palvelun laadun mukaan, toimitusjohtaja McColough selvittää. OBRA-luokitusjärjestelmä pohjautuu kolmeen seikkaan; osavaltion tarkastajien tekemään vuositarkastukseen, henkilökunnan määrään ja laatuun sekä työn laadunmittaukseen.

- Kaksi jälkimmäistä parametriä perustuu yrityksen itse antamiin tietoihin. Suurin merkitys toiminnan laatuarvioinnille lienee kuitenkin vuositarkastuksella, McColough arvioi. American-Finnish Nursing Home tarkastettiin viimeksi huhtikuussa 2009, jonka seurauksena yritys nyt sai ensimmäisen kerran viisi tähteä.

- Suurin ansio tässä on tietysti päteville työntekijöillemme, toimitusjohtaja kiittelee. Totuus kuitenkin lienee, että arvioinnissa otetaan huomioon koko organisaatio ja sen toiminta, talon osaavaa johtoa myöten.

“Olemme kaikki yhtä perhettä”

- Olemme aina tienneet että henkilökuntamme on hyvä ja luotettava. Muihin hoitolaitoksiin verrattuna meillä on se etu, että työntekijämme ovat viihtyneet meillä pitkään, muutamat aivan alusta asti. Hoitoperinteemme ulottuvatkin vuosikymmenten päähän. Se näkyy työssämme tänäkin päivänä, Hanna McColough toteaa. Finnish-American Resthome on yksi vanhimmista alan yrityksistä Palm Beachin piirikunnassa. FARH tunnetaan myös erittäin luotettavana työnantajana, joka palkan lisäksi tarjoaa työntekijöilleen joukon merkittäviä etuja.

Toimitusjohtajana viimeiset viisi vuotta toiminut Hanna McColough viittaa myös Lepokodin entiseen taustaan, suomalaiseen perinteeseen.

- Suomalaiset on aina tunnettu ulkomailla suorasta suhtautumisesta työhönsä. Näin on myös meillä. He ovat olleet työssään esimerkkeinä ja luoneet hyvän hengen työpaikalle. Me kaikki talon työntekijät olemme kuin yhtä perhettä ja tämä näkyy työn laadussa, toimitusjohtaja kiittelee. Esimerkiksi Nokian menestystä maailmalla on selitetty suomalaisella työn kunnioituksella sekä suomalaisten vetäjien esimerkillä eri puolilla maapalloa sijaitsevissa tytäryrityksissä.

Hoitokodin kantavia voimia. Kuvassa vasemmalta: sosiaalipalveluiden johtaja Maija Toukolehto, keittiön toiminnasta vastaava Kirsti Siira, Hanna McColough ja sairaanhoitaja Jenni Minkkinen.

Hoitokodin henkilökuntaan kuuluu useita eri kansallisuuksia. Osa sairaahoitajista on suomenkielisiä.

-Tämä on tärkeätä, sillä vanhimmilta suomalaisasukkailtamme alkaa englanti unohtua. Meillä saa palvelua myös espanjaksi ja viroksi, Hanna McColough kertoo. Johtava sairaahoitaja on edesmenneen pastori Törmälän tytär, Debbie Grotke.

Lähes neljä vuosikymmentä palvelleen Hoitokodin tilat eivät suunnittelultaan vastaa enää tämän päivän tarpeisiin. Vuonna 2005 hurrikaani Wilma iski ankarasti  Hoitokotiin. Noin kuusi kuukautta kestäneessä remontissa eteläsiiven sisätilat saneerattiin. Koska uusia piirustuksia sisätilojen uudelleen rakentamisesta ei ollut olemassa, huonejärjestys jäi ennalleen. Vaikka Hoitokodin pinnat hohtavat uutuuttaan yhä, neljän hengen huoneet ja käyvillä sijaitsevat yhteiset saniteettitilat eivät kuulu enää tähän päivään.

- Tilojamme on vaikeata markkinoida nykyaikana, kun muut tarjoavat yhden ja kahden hengen huoneita, Hanna McColough tunnustaa. Koska Hoitokoti on avoin kaikille kansalaisille, pääsevät sen asukkaiksi myös Medicaren ja Medicaidin piiriin kuuluvat. Hoitokodin käyttöaste on tilakysymyksestä huolimatta ollut erittäin korkea. Tällä on ollut suuri merkitys koko yrityksen taloudelle. Hoitokoti työllistää 80 henkilöä ja juuri nyt 60-paikkainen koti on kolmea asukasta vaille täynnä.

Ovi sulkeutui valtion apua tarvitsevilta suomalaisilta

Suurin huolenaihe Finnish-American Resthome Inc:n toiminnassa onkin ollut Lepokodin tasaisesti laskevat asukasluvut. Amerikansuomalaisten määrä vähenee Yhdysvalloissa samoin kuin Floridassa jatkuvasti. Suomalaistaustaisia asukkaita Lepokodin erinomaisesta maineesta huolimatta on entistä vaikeampi löytää.

- Johtokunnassa on herätetty ajatus Lepokodin avaamisesta myös muille kuin suomalaisille jotta saisimme asukasmäärän nostetuksi takaisin kannattavuustasolle, toteaa Lepokodin johtaja Pirjo-Leena Koskinen. Asia oli esillä ensimmäisen kerran pari viikkoa sitten Lepokodin jäsenistön ylimääräisessä kokouksessa. Äänestyksessä asian eteenpäin vieminen jäi yhden äänen päähän.

- Ehkä kaikille ei ole käynyt selväksi mistä Lepokodin avaamisessa myös muille kuin suomalaisille on kyse. Meille olisi tulossa asumaan useita suomalaisia, jotka saisivat valtion tuen asumiselleen mikäli Lepokoti olisi avoin kaikille. Kielteinen päätös sulkee heiltä nyt oven koska heidän omat varansa eivät täysin riitä asumiseen, Koskinen toteaa.

On kuitenkin luonnollista, että amerikansuomalaisen lepokodin avaaminen muillekin on herkkä ja tunteenomainen asia jäsenistölle.

- Seuraavassa kokouksessa tulemme äänestämään siitä, avaammeko Lepokodin myös skandinaaveille, Hanna McColough toteaa. Sääntömuutokset tarvitsevat kahden perättäisen jäsenkokouksen hyväksynnän. Toimitusjohtaja oikaisee myös internetissä esitetyn väitteen, jonka mukaan Lepokoti-yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ei ole äänivaltainen kokouksissa.  -Puheenjohtajan ääni ratkaisee jos äänestys menee tasan.

Viime kuukausina Lepokodin asukasmäärä on jäänyt alle 70:n. Lisenssin mukaan Lepokodissa voi asua150 henkilöä, mutta silloin valtaosa majoittuisi kahden hengen huoneisiin. Nykyaikana yhden hengen huoneet ovat suosituimpia, jolloin jo 90 asukasta riittää täyttämään talon.  Kannattavuusraja ylitetään 80 asukkaalla. Sääntöjen mukaan Lepokodin asukkaiksi pääsevät vain Lepokoti-yhdistyksen jäsenet. Yhdistyksen jäseniksi hyväksytään suomensukuisia (mm. virolaisia) siirtolaisia, heidän jälkeläisiään tai puolisoitaan. Jäsenehdokkaiden seulonta Lepokodilla on perinteisesti tehty tarkasti, ja rajatapaukset jäsenyydesta on ratkaistu johtokuntatasolla. Lepokotiin onkin aina onnistuttu seulomaan hyviä asukkaita, mikä on olennaista viihtyisän asumisympäristön kannalta.

Lake Worth, Florida

Amerikan Uutiset

Mikko Koskinen

Osku ja oskun työkalu, valkoinen mersu, jolla hän kulkee kukonlaulun aikaan aamulla valmentamaan virkkuja kuntonyrkkeilijöitä. Työmatkaa saatta kertya useita kymmeniä maileja päivässä.

Nyrkkeilijä-toimittaja Osmo “Osku” Kanerva, 67, on Etelä-Floridan tunnetuin suomalainen sillä hänen ääntään kuunnellaan nettiradion välityksellä ympäri maailman. – On tuo internet vaan ihmeellinen väline. Palautetta tulee aina  maapallon toiselta puolen, sunnuntaiaamuisin Finnish Window-ohjelmaansa 17 vuotta vetänyt Kanerva toteaa.

Jos tuntevat alueen suomalaiset Oskun,  tuntee myös hän oman porukkansa.

-Väki on vaihtunut vuosikymmenten saatossa. Varsinaisten amerikansiirtolaisten määrä on laskenut samalla kun lumilintujen määrä on noussut, Floridan hiekkaan ensi kerran vuonna 1976 jalkansa tallannut ex-nyrkkeiljä sanoo.

Paljasjalkainen helsinkiläinen on tuttu mies myös suomalaiselle urheiluväelle, etenkin maan nyrkkeilyjännäreille. Osmo Kanervan nimi nousi valtakunnan tietoisuuteen 1960-luvulla. Tiukkana vasurina tunnetun Kanervan upea amatööriura vaihtui lopulta ammattilaisuudeksi.

- Lupasin äiidilleni, etten jätä aivojani nyrkkeilykehään ja lopetin nyrkkeilyn 28-vuotiaana, Osmo hymyilee. Mutta laji piti Oskun tiukasti otteessaan. Vuorossa oli ura valmentajana, joka jatkuu yhä. Kanervan nimi tunnetaan myös lajin asiantuntijana toimittajapiireissä, niin radiossa kuin lehdistössäkin.

Lajin vaihto äidin mieliksi…

- Pikkupoikana tuli Hesassa harrastettua kaikenlaista urheilua. Harrastin mäkihyppyä ja suuri ihanteeni oli Antti Hyvärinen. Kirjoitin muuten ensimmäisen lehtijuttunikin hänestä Koululainen-lehteen vuonna 1951. Äitini oli kauhuissaan eikä katsonut hyvällä “vaarallista” urheiluharrastusta, Osku kertoo.

- Tärmäsin sitten kerran Eerikinkadun voimailusalilla Suomen suureen nyrkkeilysankariin Elis Askiin. Menin kotiin ja kerroin äidille että nyt mäkihyppy saa jäädä – siirryn nyrkkeilijäksi!

Nuoren vasurin nyrkkeilyura lähti liitoon. Miesten sarjoissa  60 ja 63 kilon sarjoissa otellut Kanerva tunnettiin armottomana harjoittelijana ja sinnikäänä vastustajana, joka hyvällä tekniikallaan kypsytti vastustajat. Suomen mestaruudet nostivat hänet myös maajoukkueeseen, jonka väreissä hän saavuttikin parhaat voittona.

UKK onnitteli Oskua Tunisiassa…

- Vuonna 1965 nyrkkeilymaajoukkue matkusti presidentti Urho Kekkosen valtiovierailun yhteydessä Tunisiaan, jossa käytiin maaottelu isäntämaata vastaan. Itse sain vastaani Tokion olympiakisojen pronssimiehen Habib Galhian. Hän oli maan olympiasankari, suuri ja vahva mies.

- Matsista tuli urani huippukohta, Osku muistelee.

-Sain Galhian turvautumaan useasti köysiin ja saavutin lopulta ylivoimaisen pistevoiton. Siinä olivat tunisialaiset lehtimiehetkin ihmeissään, sillä eihän minua kukaan siellä tuntenut. Pääministeri Ahti Karjalainen oli katsomassa ottelua ja tuli kädestä pitäen onnittelemaan minua. Myöhemmin myös UKK kävi huikkaamassa, että “Osku, sehän oli hieno saavutus”.

Toinen Osmo Kanervan merkkisaavutuksista sattui samaan vuoteen. Oslon kansainvälisissä kisoissa hän sai vastaansa kovan jenkin, sotilasnyrkkeilyn maailmanmestarin mestarin Robert Smithin (99 voittoa , 4 tappiota). Ennen ottelua jenkit toivat kehään suuren kyltin, johon oli valmiiksi kirjoitettu luku 100.

-Matsi oli kova. Sain kuitenkin rikottua hänen tyylinsä ja kyltti kiikutettin vähin äänin salista.  Voitin ottelun selvästi pisteillä, Norjan kuninkaan kunniapalkinnon saanut Kanerva muistelee.

Oskun suojatista tuli maailmanmestari

Tunnetuimmat saavutuksensa maailman tasolla Osku Kanerva on saanut kuitenkin valmentajana. Vuonna 1989 hän törmäsi West Palm Beachin PGA-boulevardilla sijainneella nyrkkeilysalilla tummahipiäiseen Darrin Morrisiin. Mies oli saapunut paikkakunnalle Sugar Ray Leonardin seurassa. Osku näki miehen potentiaalin heti.

-Alusta lähtien meillä synkkasi henkisesti, ilman sitähän valmennuksesta ei tule yhtään mitään. Ymmärsimme toisiamme ja yhteistyö alkoi tuottaa tulosta, Osku muistelee. Kaksi vuotta myöhemmin määrätietoinen valmennustyö toi parhaan mahdollisen tuloksen: keskiraskaassa sarjassa (160 lbs) otellut Darrin Morris nousi MM-kehään Miamin Convention Centerissä.

Osku Kanervan suojatti otteli upeasti ja Darrin Morris kruunattiin IBC- ja WBF-liittojen maailmanmestariksi..

- Onnittelijoiden määrä oli valtava. Jonossa tulivat kättelemään maailman tunnetuimmat nyrkkeilijät Muhammad Ali, Joe Frazier, Larry Holmes ja Hector Camazzo, Osku muistelee valmentajauransa tähtihetkeä. Vuotta myöhemmin Darrin Morris nousi puolustamaan MM-titteleitään, ensiksi Helsingin jäähallissa sitten Montrealin Molson-areenalla. Helsingissä, jonne Kanervan vanavedessä saapui ensi kerran lajin megavaikuttaja ja valmentaja Angelo Dundee, Morris tyrmäsi vastustajansa 10. erässä.  Kanadassa yö koitti vastustajalle jo 5. erässä. Oskun ja Darrinin yhteistyö loppui dramaattisesti kun nyrkkeilijä sairastui vakavasti aivokalvon tulehdukseen ja menehtyi tautiin vuonna 2000.

Kanervan valmennusoppia ovat saaneet myös monet suomalaisiskijät. – Parhaat heistä ovat olleet Jyri Kjell ja Joni Nyman, Osku luettelee. Floridan olosuhteet ovat otolliset lajin harjoittelussa. Saleja löytyy riittävästi ja etenkin talvella kuntoharjoittelu ulkona tuottaa tulosta. Vaikka viimeisistä kilpamenestykseen tähtäävistä valmennusprojekteista on jo muutama vuosi, Osku kulkee yhä silmät ja korvat auki nyrkkeilysaleilla.

- Vieläkin voisin projektin ottaa, jos vain joku “helmi” sattuisi löytymään.

Kirkosta löytyy tasapaino elämään

Tänä päivänä Osku Kanerva valmentaa nyrkkeilyä kuntolajina. Viidesti viikossa hän herää seitsemäksi salille, jossa viettää aamupäivän kuntonyrkkeilijöitä valmentaen. – Tämä on mukavaa hommaa. Minussa on se hyvä puoli että olen paikalla aina ajoissa, selvinpäin eikä minun tarvitse pitää tupakkataukoja, yhä loistavassa fyyrisessä vireessä oleva Osku myhähtää.

Sunnuntait Osku Kanerva on pyhittänyt henkiselle valmentautumiselle. Aamun musiikkipitoisen radio-ohjelman (kanava WPBR 1340 am) jälkeen hän usein ajaa Kotikirkon aamupalvelukseen Kaarina-vaimonsa kanssa.

- Saan kirkossa tasapainon ja rauhan elämääni. Vaikka muulloin tuntisin olevani “kovakin jätkä”, kirkossa tunnen itseni pieneksi, yhdeksi kaikista, Osku sanoo.

- Me huippu-urheilijat olemme yleensä herkkää väkeä, kymmeniä runojankin väsännyt Kanerva vakuuttaa.

Lake Worth, Florida

Amerikan Uutiset

Mikko Koskinen

Springhillin jäsenet vasemmalta: kosketinsoittaja David Appelbaum, laulaja-kitaristi Julian Lähdesmäki, basisti Alex Wright ja rumpali Jussi Tegelman.

Suomessa syntynyt Julian Lähdesmäki ponnistaa amerikkalaiseen musiikkibisnekseen yhdessä bändinsä Springhillin kanssa. Yhtye ansaitsee kannuksiaan pienissä Hollywoodin klubeissa soittamalla ja kasaa parhaillaan ensimmäistä pitkäsoittoaan.

Pitkänhuiskea ja hoikka Julian Lähdesmäki, 21, astuu esiintymislavalle Malibun Kiwanis Chili Cook Off –festareilla porottavan kuumana syyskuisena lauantai-iltapäivänä. Hän tervehtii itsevarmasti katoksen alla heinäpaaleilla istuvaa yleisöä virheettömällä amerikanenglannilla ja aloittaa Springhillin konsertin. Julian laulaa englanniksi ja soittaa kitaraa. Energisyys ja ja rento esiintyminen tarttuvat yleisöönkin. Joka laulu saa raikuvat aplodit. Julianin kappaleet kuvailevat nuoren ihmisen ajatuksia ja elämänangstia. Musiikki on melodista ja mukaansatempaavaa folkin, popin ja rockin sekoitusta. Osa biiseistä on nopeatempoisia, osa hitaita balladeja. Julianin ääni muistuttaa raspikurkkuista Rod Stewartia. Tunnin setin jälkeen Julian ja muut bändin jäsenet, kosketinsoittaja David Appelbaum, basisti Alex Wright ja yhtyeen toinen suomalainen, rumpali Jussi Tegelman, roudaavat soittimensa lavalta autoon. Springhillin tähänastisista suurin keikka on kunnialla ohi.

Julian Lähdesmäki muutti 5-vuotiaana Los Angelesiin Espoosta perheensä mukana 1993. Hänen isänsä Markku on menestyvä valokuvaaja ja äiti Anne Markun toimiston manageri. Perheeseen kuuluu myös tahollaan asuva esikoispoika Tomi, 29. Lähdesmäet asuvat omakotitalossa Malibun kukkuloilla. Paratiisin rauhaa rikkovat aika ajoin maastopalot. Julianin ensimmäinen Amerikan-muisto on toisesta luonnonmullistuksesta – Northridgen maanjäristyksestä tammikuussa -94.

-Olin vasta tullut Suomesta, enkä ollut ikinä kuullutkaan maanjäristyksistä. En ymmärtänyt, mitä tapahtui. Olin ihan kauhuissani seuraavat pari kuukautta sen jälkeen, Julian muistelee. Hänen suomen kielen taitonsa on pysynyt sujuvana – kiitos Tampereella isovanhempien luona vietettyjen lapsuuden kesien.

-Myös kotona puhumme suomea. Onneksi vanhemmilleni oli tärkeää, että pidän hyvän suomen kielen ja käyn säännöllisesti Suomessa, jotta tiedän, mistä olen kotoisin, Julian kiittää. Maahanmuuttaja aloitti koulunkäyntinsä Amerikassa. Sopeutumista helpotti hieman Suomessa käyty englanninkielinen esikoulu.

-Minulla ei aluksi ollut paljon kavereita varmaan sen takia, koska en puhunut yhtä hyvin englantia kuin he. Oli vaikeaa päästä kiinni koulun rytmiin. Kesti pari vuotta, ennen kuin ymmärsin kieltä tarpeeksi hyvin pärjätäkseni koulussa ja saadakseni kavereita. Tulin ehkä myös enemmän amerikkalaiseksi, Julian miettii. Hän kylläkin kertoo kokevansa itsensä ennen kaikkea suomalaiseksi. Musiikki tuli hänen elämäänsä sattumalta.

-Minulla oli yksi todella hyvä koulutoveri, jonka kanssa hengailimme päivittäin. Keksimme yhdessä uusia harrastuksia. Jos hän alkoi skeittaamaan tai pyöräilemään, minäkin aloin. Eräänä päivänä leikimme kitaroilla hänen vanhempiensa talossa. Jotenkin se vaan natsasi, että tämähän on hauskaa. Menin kotiin ja aloin opiskella Beatlesin ja Oasiksen kappaleita. Siitä se lähti.

Julian koulutti itse itsensä muusikoksi

-Luin kirjoista sointuja, kuuntelin kappaleita ja aloin soittaa mukana. Soittaminen ja laulaminen tulivat minulle helposti. Sen takia varmaan innostuin siihen enemmän kuin muihin harrastuksiin. Oli helppo jatkaa musiikkiharrastusta, oppia lisää ja nauttia siitä.

Hän valmistui Calabasasin high schoolista 18-vuotiaana 2005. Sen jälkeen seurasi opiskelujakso Santa Monica City Collegessa.

-Halusin opiskella musiikkia, koska olin juuri aloittanut soittamaan pari vuotta aikaisemmin. Halusin opppia lukemaan nuotteja ja kirjoittamaan kappaleita teorian kautta. Mutta jotenkin opettajat ja muut ihmiset siellä eivät ottaneet sitä niin tosissaan. Niinpä lähdin sieltä vuoden jälkeen, Julian kuvailee. Hän esiintyi pienissä klubeissa eri kokoonpanoissa laulusolistina ja kitaristina, mutta jotain jäi puuttumaan.

-Alkoi tuntua hassulta olla siinä sivussa ja soittaa vain muiden kappaleita, kun minulla oli niin monta omaakin jo silloin. Heti kun opettelin soittamaan, aloin kirjoittaa kappaleita.

Julianin oma bändi Springhill (käännös sukunimestä Lähdesmäki), on viiden vuoden kehittelyn tulos. Yhtye on ollut kasassa vuoden päivät. Bändin musiikki koostuu Julianin itse kirjoittamista kappaleista. Niistä tuoreimmat ovat syntyneet vasta viime viikkoina.

-Istun pianon ääressä tai huoneessani ja soitan kitaraa. Joskus herään keskellä yötä. Tulee joku idea ja alan soittaa kitaraa.

Julian Lähdesmäki keikalla Malibussa.

Vanhemmat tukevat täysipainoisesti Julianin uraa

-On uskomatonta, että he uskovat minuun tarpeeksi, että jaksavat rahoittaa musiikkiani ja ideoitani, nuorimies kiittää. Hänellä ei tällä hetkellä ole muita tuloja kuin bändin saamat satunnaiset palkkiot.

-Työskentelen harjoittelijana Emblem-nimisessä studiossa Calabasasissa. Työstä ei vielä makseta, mutta siitä voisi tietysti tulla työpaikka. He opettavat minulle, miten bisnes ja studio toimivat.

Julian on myös alkanut tehdä yhteistyötä Grammy-palkinnon voittaneen Jeff Silbarin kanssa. Mies muistetaan yhdessä Larry Henleyn kanssa kirjoittamastaan kappaleesta “Wind Beneath My Wings”, jonka Bette Midler teki tunnetuksi tulkinnallaan.

-Olemme kirjoittaneet nyt noin 6 kappaletta yhdessä.

Inspiraatio biiseihin tulee omista kokemuksista ja ympäröivän maailman uutisista. Biisi saattaa syntyä jopa kymmenessä minuutissa.

-Kun Suomessa sattuivat ensimmäiset kouluampumiset, menin huoneeseeni ja rupesin soittamaan kitaraa. Viisi minuuttia myöhemmin juoksin alakertaan sanomaan, että hei, minulla on uusi kappale – kuunnelkaa. Kappaleen nimi on Going Down.

Kappale “Summer Said” taas kertoo kaihosta lapsuuden kesiin.

-Siinä kerrotaan siitä, että lapsena kesä on mahtava vuodenaika – pääsi koulusta ja oli vapaana. Kävin aina Suomessa ja välillä olin täällä kavereiden kanssa. Nykyään, kun ei ole koulua eikä oikeastaan mitään muutakaan, mistä saisi breikin kesällä, se kesäfiilis on jotenkin hävinnyt. Siitä ei nauti enää samalla tavalla.

Myös kappaleessa “La La La La” on haikea teema.

-Se puhuu siitä, että ennen oli paljon helpompaa. Varsinkin 60-luvulla kaikki tuntui olleen paljon vapaampaa. Samanlaista kulttuuria ei ole enää, että oltaisiin onnellisia ja nautittaisiin elämästä. Nyt kaikki on koko ajan vaan sotaa ja kuolemaa ja töitä pitää tehdä yhdeksästä viiteen.

Tätä nykyä Springhill levyttää ensimmäistä albumiaan. Tavoitteena on saada oma agentti ja sitä kautta sopimus levy-yhtiön kanssa. Julianin vinkki nuorelle muusikon urasta haaveilevalle on luottaa itseensä.

Anne, Julian ja Markku Lähdesmäki Malibu Kiwanis Cook Off –festareilla.

-Työpaikalleni studioon on tullut ihmisiä, jotka sanovat, että bändejä on niin paljon, että keskity tähän työpaikkaan, meillä on sinulle hyviä mahdollisuuksia täällä. Se loukkaa. He sanovat, että minun pitäisi luopua unelmistani. En ikinä laittaisi työpaikkaani bändin ja musiikin edelle. Ei kannata kuunnella ketään muuta. Sinun on tehtävä kaikki itse ja löytää oma tiesi.

Julianin musiikkia voi kuunnella osoitteessa: www.myspace.com/songsofjulian

Los Angeles, Kalifornia

Amerikan Uutiset

Tomi Hinkkanen

"Rahkoon" Antin 70-vuotisjuhlassa oli sydämellinen ja iloinen tunnelma. Vieressä juhlakakkuun syventynyt Eini-vaimo.

Maailman tunnetuimman suomalaisauton “Finnjetin” luojaa Antti Rahkoa juhlittiin Lake Worthin Kotikirkolla lähes täyden salin voimin. – Vähän lapselliseltahan homma vaikuttaa kun katselee tuota autoa kirkon pihassa, 70 -vuotissyntymäpäiviään viettänyt sankari totesi juhlayleisölle vaatimattomaan tyyliinsä. Finnjetin menestys Yhdysvaltain autonäyttelyissä ei kuitenkaan ole lapsenkenkiin jäänyt. Monissa mantereen autonäyttelyissä palkittu Finnjet voitti viimeksi kesäkuussa erikoisautojen sarjan Houstonissa.

Sunnuntain ehtoolliskirkon jälkeen pidetyissä synttärijuhlissa riitti juttua päivänsankarista. Toisten auttaminen ja hyväsydämisyys toistuivat onnittelupuheissa. Miehen sinnikkyytta, työtäpelkäämätöntä keksijäluonnetta ja ennakkoluulottomuutta ei kukaan ole koskaan kiistänyt. Eini-vaimon mukaan Antissa on ikävuosista huolimatta yhä myös aimo annos lasta. Vaimo jos kuka tuntee miehen, sillä yhteiseloa on kestänyt jo reilut 50 vuotta.                                -Kansakoulussa kuulin että joku poika oli kiinnostunut minusta. Kun tarkastelin luokan poikia, oli Antin suu suurimmalla. Silloin tiesin, että se on hän, Eini Rahko muisteli. Hänen toiveissaan oli saada uskovainen mies. – Tämäkin lopulta onnistui vaikka 30 vuotta siihen kului. I love you still, Antti!

Satusetä Amerikasta

Päivänsankari muisteli uskoontulonsa ensimmäisiä vuosia. Käännytystyö ei alkanut kovin helposti.

- Heti aluksi pieni pojanvesseli pisti minut polvilleen, Antti veisteli hymynkare suupielessään.

-Kun teimme matkan Ruotsiin, kerroin sukulaisvierailulla 5-vuotiaalle Jannelle että “tiesitkö että Jeesus on pian tulossa”. Janne mietti hetken ja kysyi: -Jaa milloin? Yllätyin vastakymyksestä ja sanoin etten tiedä tarkkaan.

-No nythän meille on tullut oikein satusetä Amerikasta, Janne huudahti.

Antti Rahkon kiitospuhe juhlayleisölle osoitti, että ulkonäkö pettää. Tummakulmaisten silmien  takaa löytyy elämää rakastava humoristi isolla H:lla. Sankari kuunteli onnittelupuheet kostein silmin, mutta kun pääsi itse mikrofonin varteen oli seurakunta ratketa naurusta.

Useissa autonäyttelyissä eri puolilla Yhdysvaltoja palkitun FinnJetin "isä", Antti Rahko, vietti 70-vuotisjuhlaa Lake Worthin Kotikirkolla. - Pariisiin vai Pekingiin ensi-kesänä, mietti amerikansuomalaisten ikioma "Pelle Peloton" juhlatunnelmissa.

Etelä-Floridan suomalaislueella. Antti Rahkon avaruusauto on paikkakuntalaisille jo tuttu näky. Se, kuinka paljon työtä kirkon hyväksi Rahko on autollaan tehnyt, lienee monille yllätys:

- Kun näyttelymatkoilla pysähdymme, kerääntyy Finnjetin ympärille aina valtava joukko uteliaita. Antti kipaisee heti autosta nipun traktaatteja (painettua raamatun sanaa) ja jakaa ne katsojille. Hän on varmaan tehnyt käännystystyötä enemmän kuin me muut yhteensä, kertoi Antin apuna näyttelymatkoilla ollut Jorma Puranen.

Keksijä on jo valmis luopumaan

Ikävuosien karttuessa Antti Rahkon ajatukset ovat siirtymässä eläkevuosiin myös harrastustoiminnassa.

- Auton huolto ja ylläpito vaativat työtä jatkuvasti. Vaikka pyyntöjä näyttelyihin sataa jatkuvasti, mitään ei ole lyöty vielä lukkoon. Taantuman aikaan järjestäjät eivät korvaa enää matkakustannuksia yhtä paljon kuin ennen, Antti kertoo. Eniten häntä kiinnostaa ensi kesän Pariisin Autonäyttely, johon on kutsu jo saapunut. Kiinan Pekingissä pidettävään autonäyttelyyn on kutsuttu Yhdysvalloista 24 erikoisautoa ja Finnjet on niiden joukossa.

-Olen ollut jo valmis luopumaan Finnjetistä jos vain sopiva ostaja löytyy. Kiinan kutsuun sisältyisi myös se, että autot jäävät sinne pysyvästi. Katsotaan nyt rauhassa kuinka tässä käy, Antti Rahko aprikoi.

Lake Worth, Florida

Amerikan Uutiset

Mikko Koskinen

Yhdysvaltain terveydenhoito on tullut tiensä päähän. Lähes viidenneksen kansantaloudesta nielaiseva sektori on maailman kallein yksilötasolla mitattuna. Jo pitkään on tiedetty että jonain päivänä järjestelmää on pakko rukata. Siitä ovat kaikki, niin republikaanit, demokraatit, kuin liberaalitkin yhtä mieltä. Presidentti Barack Obama lupasi vaalipuheissaan, että tultuaan valituksi hän uudistaa terveydenhoidon. Lupaus oli “tall order” sillä viimeisten 40 vuoden aikana tehtävässä ei ole onnistunut yksikään presidentti.

Lupausten mukaisesti uusi presidentti on tarttunut tehtävään lujalla kädellä. Hänen mahdollisuuksiaan aikaisempiin yrityksiin parantaa se, että terveydenhoidon tilanne uhkaa  vaipua katastrofin tasolle niin vakuutettujen kuin vakuuttamattomienkin kansalaisten osalta.  Lähes 50 miljoonaa kansalaista on vailla terveysvakuutusta ja määrä kasvaa rajua vauhtia koska vakuutusmaksut ovat kohoamassa pilviin.

Yhdysvaltain terveydenhoitojärjestelmän ajatutuminen väärälle uralle on tapahtunut pikkuhiljaa viime vuosikymmenten aikana. Lääkärin ja potilaan väliin työntynyt vakuutusmies kahmaisee nyt entistä suuremman siivun, koska terveydenhoidon kokonaiskustannukset ovat nousseet rajusti.

Päällekkäistutkimusten suuri määrä rasittaa terveydenhoidon taloutta eniten ja nostaa vakuutusten hintaa. Mutta kuinka karsia niitä? Lääkärin kannankin ymmärtää. Lakitupa odottaa häntä heti jos hän ei ole hoitanut työtänsä moitteettomasti. Mahdollisimman kattavalla tutkimuspaketilla lääkäri haluaa varmistaa oikean diagnoosin luottaen siihen, että vakuutusyhtiö korvaa tutkimukset. Kansalaisista muutosta vastustavat eniten ne, jotka saavat ensiluokkaisen hoidon kattavan sairausvakuutuksen.

Meidän Suomessa asuneiden amerikansuomalaisten on helpompaa vertailla julkisen ja yksityisen terveydenhoidon eroja kuin amerikkalaisten. Heillä ei ole kokemuksia kuin jälkimmäisestä – vielä. Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että sydän- tai lonkkaleikkaus maksaa 200-300 euroa. Lääkärit ovat korkealuokkaisia ja hoito on hyvää. Suurin ongelma on jonotusaika sillä leikkausta voi joutua odottelemaan kuukausia. Rinnalle onkin kehittynyt yksityinen järjestelmä, joka tarjoaa palveluksia nopeasti ja tehokkaasti rahaa vastaan. Lääkärit ovat samat. He ovat vain siirtyneet yksityissairaalan suojiin ja vaihtaneet työtakkia. Valtio osallistuu myös yksityisen sektorin hoitokustannuksiin korvaten niistä  merkittävän osan.

Suomen malli ei ainakaan sellaisenaan soveltune Yhdysvalloille. Viiden miljoonan ihmisen terveydenhoito on paljon yksinkertaisempaa kuin 300-miljoonaisen kansan. Ajatus  terveydenhoidon vierittämisestä osittainkin julkisen sektorin hoteisiin on nostanut karvat pystyyn eri puolilla maata. Tämän ymmärtää. “Valtio” tai “hallitus” (government) ovat suurelle osalle kansaa kirosanoja aina kun puhutaan valtion sekaantumisesta talousasioihin. US-Postilaitos lienee karmein esimerkki valtiojohtoisen yrityksen toiminnasta.

Silti maa tarvitsee hallituksen. Ilman sitä liittovaltion infrastruktuuri, johon terveydenhoidon toimiva järjestelmäkin kuuluu, jäisi rakentamatta ja anarkia saisi vallan. On selvää, että kaikki yhteiskunnalliset muutokset kohtaavat vastustusta. Hyppääminen tuntemattomaan pelottaa aina. Äänekkäimpiä nyt ovat olleet eläkeläiset ja ne, joilla on kattavan vakuutuksensa ansiosta erinomainen hoito. Kummankin ryhmän pelko hoidon karsimisesta on aito. Terveydenhoidon uudistuksen suunnittelu on kuitenkin vasta prosessissa ja aika näyttää mihin siinä päädytään. Todennäköisin lopputulos on kompromissi. Toivottavasti se ei ole sellainen, mitä  kumpikaan osapuolista ei halunnut tehdä.

Mitä terveydenhoidon kustannustehokkuuteen tulee, Suomi on valovuoden Yhdysvaltoja edellä. Silti terveyspalveluiden kustannukset puhuttavat myös korkean verotusasteen Suomessa. Turussa on laskettu, että jokainen kaupungin saama veromarkka kuluu terveydenhoidon kustannuksiin. Ilman verovaroista maksettavia valtiontukia kaupunki ei voisi toimia. Suomessa onkin ryhdytty rutistamaan terveydenhoitoa entistä tehokkaampaan muotoon. Keinoina on väläytelty erikoissairaanhoidon keskittämistä, tietotekniikan tehokkaampaa ja kekseliäämpää hyödyntämistä, yksityisen ja julkisen sektorin selkeämpää  työnjakoa sekä kuntien laajempaa yhteistyötä. Työtä johtaa peruspalveluministeri Paula Risikko, joka antaa tilanteesta selonteon syksyllä. Hänen mielestään työ on vasta alkuvaiheessa.

Mitä kansalaisiin tulee, tuoreen MC-Infon tekemän tutkimuksen mukaan peräti 74% suomalaisista on valmis maksamaan nykyistä enemmän kunnallisveroja perusterveydenhuollon turvaamiseksi. Amerikkalaiset eivät liene yhtä suostuvaisia verojen korotukseen terveydenhoidon turvaamiseksi koko kansalle.

Mikko Koskinen

päätoimittaja

WSOP:n pääturnauksen 6500 pelaajan joukosta erottuivat myös suomalaiset Petteri Häppölä, “Lapikas”, Asmo Votkin ja Rasmus Kordelin. Finaalipöytään ei selviytynyt yhtään kymmenistä suomalaista, mutta rahaa tuli mukavasti -noin 1,5 miljoonaa dollaria.

Kun NHL-kiekkoilijat menivät lakkoon kaudella 2004-2005, joutui sarjan kuvausoikeudet ostanut Yhdysvaltain suurin TV-urheilukanava ESPN kovan paikan eteen. Mitä esittää jääkiekon sijaan? Tilanne oli hankala, sillä kaikilla suurilla urheilulajeilla oli jo voimassaolevat kuvaussopimukset. Kun muutakaan ei ollut tarjolla, tehtiin televisioyhtiössä epätoivoinen ja kristillisen ajattelun kannalta arveluttava ratkaisu: näytetään urheilukansalle korttipeliä, pokeria. ESPN iski tietämättään kultasuoneen!

Tänä päivänä World Series of Poker -tour on yksi katsotuimmista TV-urheilulajeista. Vuoden aikana pelataan kymmeniä arvoturnauksia eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. Jo ensimmäisen kauden jälkeen ESPN:ssä havaittiin, että WSOP-pokerin katsojaluvut oli huomattavasti suuremmat kuin jääkiekolla. NHL:llä ei tämän jälkeen ollut enää mitään asiaa USA:n suurimmille urheilukanaville.

Televisionäkyvyys  vaikutti voimakkaasti myös kummankin lajin kehityssuuntaan. Siinä kun pokerin suosio lähti ESPN:n ansiosta räjähdysmäiseen nousuun, jääkiekko joutui tyytymään pienen Versus-kaapelikanavan palveluihin. Tänä päivänä miljoonia vuodessa ansaitsevat pokeritähdet ovat kansansuosikkeja, joiden otteita seurataan silmä kovana viikosta toiseen. Viimeisten tutkimusten mukaan tänä päivänä USA:n väestöstä jo kaksi kolmannesta on pelannut tai pelaa “nykyajan shakkia”, pokeria.

22-vuotiaasta suomalaisesta tuli nettimiljonääri

Myös internetin kehitys on vaikuttanut vahvasti pokerin suosioon. Eri “pokerisaiteilla” pelaa päivittäin kymmeniä miljoonia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Internet-pokerin huipulle on  noussut myös monia nuoria suomalaispelaajia, joiden pankkitilejä kaunistavat jo useat miljoonat eurot. Eräs menestyneimmistä  on 22-vuotias Sami Kelopuro, joka (pelinimi “LarsLuzak”) on voittanut jo useita miljoonia euroja. Yhdysvalloissa pokerin pelaaminen internetissä kiellettiin kolme vuotta sitten verotuksellisista syistä. Lain mukaan yli 5000 dollarin voittosummista pitää maksaa tulovero. Ulkomaalaisilta pelaajilta pidätetään veroa USA:ssa 30% voittosummasta.

Suurin pokeripeleistä on lajin “cadillac`iksi” kutsuttu Texas Hold `em. Lajin maailmanmestaruus (WSOP Main Event) ratkaistaan kasinohoteli Rion konferenssikeskuksessa Las Vegasissa, jonne heinäkuun alussa saapuu noin 6500 pelaajaa eri puolilta maailmaa mittelemään lajin herruudesta ja kymmenistä miljoonista dollareista. Vajaan kuukauden mittainen tapahtuma sisältää 46 eri turnausta eri pokeripeleissä, joiden yhteen laskettu palkintopotti on useita kymmeniä miljoonia dollareita. Tapahtuman pääkilpailun Texas Hold`emin mestaruuden voittaja kuittaa tänä vuonna peräti 8,5 miljoonaa dollaria.

Mike Sexton arvostaa Antoniusta ja Helppiä

- Suomalaiset ovat yleensä erittäin taitavia pokerissa. Erityisesti mieleeni ovat jääneet Patrik Antonius ja Juha Helppi, jotka ovat molemmat lahjakkaita ja älykkäitä pelaajia, kertoo ESPN-kanavan pääselostaja Mike Sexton Amerikan Uutisille. Sexton itse on yksi maailman tunnetuimmista pokeripersoonista, joka aiemmin vuoli itsekin kultansa pokeripöydistä mutta siirtyi sitten TV-ruudun taakse kommentoimaan muiden tähtien otteita.

Sexton pitää skandinaaveja – ruotsalaisia, tanskalaisia, norjalaisia ja suomalaisia – yleensäkin tasokkaina pelaajina, jotka menestyvät suurkilpailuissa hyvin. Maailman ykköspelaaja on Sextonin mielestä kuitenkin amerikkalainen, pokerin Tiger Woods‘ksi nimitetty tummapintainen Phil Ivey.

- Hän on aina tasaisen hyvä. Mutta voittaaksen pääkilpailun, Main Event‘in, Phil myös tarvitsee roimasti tuuria, Sexton hymähtää. Hänen kantaansa on helppo yhtyä. Texas Hold‘in suosion taustalla on pelin luonne, sillä menestyksen lasketaan riippuvan yhä paljon onnesta kuin pelitaidostakin. Näin ollen amatöörikin voi nujertaa lajin ammattilaisen milloin vain ja tämä takaa lajin jatkuvan suosion. Sexton oli myös yllättynyt Main Eventin runsaasta pelaajamäärästä.

-Talouden maailmanlaajuinen taantuma ei näy ainakaan tässä turnauksessa!

Avajaispäivänä Rion valtaa kuhina

Main Event- pääkilpailupäivän aamuna kuhina yltyy Rion konferenssikeskuksen käytävillä. Jännittynyt ilmapiiri on käsin kosketeltavissa. Kielten sekamelska on valtava. Italialaiset pokerinpelaajat ovat teettäneet oikein pelipaidat turnausta varten, tuossa menee joukko ranskalaisia, tuossa ovat venäläiset ja jugoslaavit. Ruotsalaiset tunnistaa aina pukeutumisesta ja hiusmuodista, olipa kyseessä pokeri tai golf. Amerikkalaiset nuoret pelaajat tunnistaa myös vaatteista, sillä he haluavat pukeutua kuten maailman suurimmat pokeritähdet: mustat paidat ja housut, tukka geelillä tötteröksi pystyyn ja silmille tummat aurinkolasit.

Paikalle on kerynyt pelaajien lisäksi tuhansia katsojia jotka “bongailevat” pokerin TV-tähtiä keskuksen käytävillä. Eniten yleisöä kertyy ESPN:n kahden televisiopöydän äärelle, sillä niihin on aina odotettavissa suurimmat tähdet. Itse tunnistan joukosta eniten WSOP-suurturnauksia voittaneen Phil Helmutin, Antonio Esfandiarin, Phil Laakin, maailman parhaan naispelaajan Vanessa Rousson, lajin legendan Doyle Brunsonin (76 v.) sekä tanskalaisen huippupelaajan Gus Hansenin, jonka kanssa vaihdamme muutaman sanan.

Kun peli puoliltapäivin vihdoin käynnistyy, alkaa konferenssikeskuksen saleissa loputon kihinä ja kahina aivan kuin miljoonat heinäsirkat olisivat saapuneet paikan päälle: hermostuneet pelaajat hypistelevät pelichippejään, kuka yhdellä, kuka kahdella kädellä koko kymmentuntisen “työpäivän” ajan. Eikä ihme, sillä suurista rahoista on kyse. Main Eventin osanottomaksukin on peräti 10 000 dollaria!

Suomalaiset voittivat 1,5 miljoonaa taalaa

Maailmanmestaruus ei kuitenkaan ratkea heinäkuussa. Main Eventin seitsemän pelipäivän aikana seulotaan ne yhdeksän parasta pelaajaa, jotka pääsevät marraskuun alussa pelattavaan ns. finaalipöytään (Final table) taistelemaan 8,5 miljoonan dollarin pääöpotista. Tosin yhdeksännelläkin on jo aika vapautunut olo sillä 1,2 miljoonan tili on varmistettu. Suomalaisia ei tänä vuonna finaaliin yltänyt, vaikka kolmannen pelipäivän jälkeen siltä näyttikin: tulotaululla komeili yhdeksäntenä nimi Miika Puumalainen. Lopputuloksissa suomalainen oli lopulta 59. ja hän kuittasi komeasti 108 000 dollarin palkintopotin. Koko viikon menestynein suomalaispelaaja oli kuitenkin Ville Wahlbeck, joka neljästä turnauksestaan voitti runsaat 850 000 dollaria.

Kaikkiaan suomalaiset voittivat yhteensä noin 1,5 miljoonaa dollaria. Mitä onnen ja taidon suhteeseen Texas Holdemissa tulee, olen itse lajin harrastajana taipuvainen uskomaan taidon ylivoimaan.

Erään osoituksena siitä on myös Mike Sextonin asiantuntijaveikkauksen osuminen aivan nappiin. Ainoa WSOP:n finaalipöytään yltänyt pokeritaivaan kiintotähti oli lopulta Phil Ivey, joka lienee myös vedonlyöjien selvä suosikki marraskuun loppunäytösessä.

Las Vegas, Nevada

Amerikan Uutiset

Mikko Koskinen

Tuore Suomen mestarivalmentaja Sami Toiviainen, Kouvolan päävalmentaja Jukka Toijala, Lappeenrannan päävalmentaja Jarmo Laitinen sekä Kouvojen valmentaja Jarno Mäkelä valitsivat jenkkipelaajia Las Vegasin helteestä.

Kaikille on selvää, että Nevadan autiomaahan rakennettu unelmakeidas Las Vegas on uhkapelien pääkaupunki maailmassa. Mutta se, että Vegasissa voidaan ratkaista myös Suomen koripallomestaruus, saattaa olla yllätys useimmille. Fakta kuitenkin on, että pelihelvetin kesähelteessä pelataan koripalloa useilla eri tasoilla ja Suomen parhaat koripallovalmentajat ovat paikalla silmä tarkkana valitsemassa uusia amerikanapuja joukkueisiinsa seuraavaksi pelikaudeksi.

Uhkapelikaupungin heinäkuu on perinteisesti erityisen vilkas USA:n suosituimmassa urheilulajissa koripallossa. Ammattiliigaan juuri varatut tulevaisuuden tähdet pelaavat NBA-kesäliigaa tusinan joukkueen voimin, mutta myös rannalle jääneet yliopistopelaajat esiintyvät Vegasin eri areenoilla toiveena päästä muun maailman kentille, lähinnä Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan.

NBA-kesäliigan pelaajat tulevat eri puolilta maailmaa, mm. Espanjasta, Argentiinasta, Italiasta, Israelista – ja viime kesänä myös Suomesta, jolloin 194-senttinen Petteri Koponen tähtäsi NBA:n parrasvaloihin. Tuolloin yritys ei johtanut NBA-sopimukseen ja 19-vuotias espoolaisnuori värvättiin Italian ammattilaiskentille.

- Petterillä oli tarkoitus myös tulla Vegasiin myös tänä kesänä mikäli hänen oikeutensa omistanut Portland Trail Blaizers olisi vapauttanut hänet ns. vapaa-agentiksi, selvittää Koposta jututtanut Lappeenrannan NMKY:n päävalmentaja Jarmo Laitinen. Vuosi sitten suomalainen varattiin hämmästyttävästi jo ensimmäisellä kierroksella.  Usea NBA-joukkue on yhä miehestä kiinnostunut. Koposen varanneessa Portlandissa on tällä hetkellä kuitenkin niin monta hyvää nuorta takamiestä, ettei hän usko pelipaikan aukenevan joukkueessa lähivuosina. Helpommin hänen NBA-uransa urkenisikin toisessa organisaatiossa.

Parhaat suomalaiset paikan päällä

NBA-kesäliigan aikaan Las Vegasissa järjestetään myös useita koripalloleirejä, joihin Eurooppaan ja muualle maailmaan haluavat pelaajat osallistuvat työpaikan toivossa. Suomalaiset työpaikan tarjoajat olivat tänä kesänä vahvasti edustettuina.  Kolmen viime vuosina SM-mitaleita rohmunneen joukkueen päävalmentajat olivat paikalla.

- Onhan tämä aika kokemus, totesivat ensi kertaa Vegasiin matkustaneet Kouvolan Kouvojen valmentajat Jukka Toijala ja Jarno Mäkelä yhdestä suusta. Paitsi että kentillä esiintyi mahtavia pelimiehiä, oli Vegasin ilta kymmenine miljoonine neonvaloineen kulttuurishokki. Viime kaudella Suomen mestaruuden voittaneen Lahden NMKY:n päävalmentaja Sami Toiviainen, 35 eli reissulla jo toista kertaa:

- Nyt alkaa jo tottua tähän hälinään, viime vuonna matka meni pään pyörittelyksi.

Jarmo Laitinen ja Sami Toiviainen osallistuivat aluksi The Orleans-hotellin konferenssikeskuksessa järjestettyyn Eurobasket-turnaukseen, jossa näytillä oli kahdeksan joukkueellista eli noin sata pelaajaa. Päivästä toiseen valmentajat tarkkailivat pelaajien otteita kentällä. Miksi ei, sillä kumpikin valmentajista oli kolmen ulkomaalaisen pelaajan tarpeessa.

- EU:n työlainsäädännön mukaan ulkomaalaisten pelaajien määrää ei saa rajoittaa Suomessa. SM-korisliigan sarjaseurat ovat kuitenkin sopineet, että kolme vieraspelaajaa on maksimi, pitkän linjan koripallovalmentaja ja entinen maajoukkuepelaaja Jarmo Laitinen, 55, selvittää.

Jarmo Laitinen uranuurtajana

Kiinnostus amerikkalaispelaajien hakemiseen paikanpäältä on itse asiassa Laitisen peruja. Aikanaan Brigham Young- yliopistossa pelanneena veteraanivalmentaja keksi tulla kesäisin USA:han pelaajien perään. Takavuosinahan usein kävi niin, että lentäessään Suomeen amerikkalaiset korispelaajat usein  “kutistuivat”: tilastoissa parimetriseksi mainuttu pelaaja olikin todellisuudessa vain 190-senttinen ja hänelle suunniteltu pelipaikka ei sitten sopinutkaan joukkueen kuvioissa. Suomalaisseurat saattoivat vaihtaa amerikkalaispelaajiaan kolmeenkin kertaan kauden aikana ja lentolippuihin hukkaantui merkittävä osa seuran budjetista.

Muutoksen tuulet ovat tosin puhaltaneet viime vuosina myös Vegasin markkinoilla, sillä tieto pelaajien runsaudesta on kiirinyt ympäri maailman. Paikalle kertyy kymmenittäin koripallovalmentajia eri puolilta maailmaa.

- Viime vuosina  markkinat ovat laventuneet. Ennen sain suurin piirtein yksin valita eri leireiltä sopivimmat pelaajat, Suomen parhaaksi valmentajaksi valittu Laitinen kertoo. Suomalaisittain häntä pidetään “jenkkiguruna”, joka vuodesta toiseen on hankkinut Suomeen parhaat vieraspelaajat. USA:n yliopistokoripallohan suoltaa joka kevät maailmalle satamäärin hyviä pelimiehiä, joille kaikille ammattiura ei kuitenkaan aukene.

Tarve tiedossa jo etukäteen

Jo Vegasiin tullessaan valmentajat tietävät varsin tarkkaan, minkätyyppistä pelaajaa ovat hakemassa.

- Meillä Lappeenrannassa on nyt suurin tarve monipuolisille 2-3 paikan pelaajille (takamies-laituri), joilla on jo vankka kokemus takanaan, Laitinen selvittää oman joukkueensa tarvetta.

LrNMKY:n suomalaispelaajat edustavat kaikki nuorta polvea ja vanhinkin heistä on syntynyt vasta vuonna 1984.

Mestaruutta puolustavan Lahden NMKY:n päävalmentaja Toiviainen on samoilla linjoilla. Tosin hänellä on käytössään laajempi materiaali mitä suomalaispelaajiin tulee mutta liikkuvat ja monipuoliset jenkit kiinostavat myös häntä.

-Muutama pelaaja on tarkkailussa, mutta varsinaiset päätökset tehdään vasta myöhemmin, hän paljastaa. Valmentajat toimivat keskenään saumattomassa yhteistyössä – mutta eivät paljasta toisilleen lopullisia aikeitaan. Varsinaiset sopimuksethan pelaajien tehdään vasta muutaman viikon kuluttua katselmuksesta. Vasta aika näyttää, minkälaisia pelimiehiä Vegasin matkalta tarttui haaviin.

Seurojen ja pelaajien väliin on rakentunut myös  tiheä agenttien verkosto, jotka nyhtävät välistä omat siivunsa. Sopimus- ja palkkaneuvottelut käydään yleensä agenttien kautta.

-Systeemi on näin turvallisempi sekä pelaajan että seuran kannalta, Laitinen sanoo. Luotettavimpaan tulokseen pelaajavalinnassa päästään kuitenkin silloin, kun valmentaja itse pääsee juttusille ehdokkaan kanssa. Silloin ehdoista voidaan sopia suoraan vaikka varsinainen sopimus tehdäänkin agentin välityksellä.

Jenkkipelaaja elää Suomessa hyvin

Valmentajien mukaan vieraspelaajat saavat Suomessa kohtuullisen elannon, sillä 2000-3000 euron palkan lisäksi sopimukseen kuuluu lähes aina asunto ja auto. -Me emme silti pysty kilpailemaan aivan parhaista pelaajisa eurooppalaisten huippuseurojen kanssa, jotka maksavat pelaajilleen yli 100 000 euroa kaudesta, Laitinen valaisee.

Amerikkalaispelaajat ovat Suomen koripalloliigassa avainasemassa. Kun kolme viidestä avausviisikon pelaajasta on vahvan taitotason ammattisia, ei suomalaispelaajille jää usein kuin statistin rooli. Onko tämä hyvä vai huono asia suomalaiskoripallon kehittymisen kannalta?

- Jenkit tuovat sarjaan tason ja värin. Tämä tuo yleisön katsomoihin ja lisää kiinnostusta lajiin, selvittävät valmentajat yhdestä suusta.

- Yksi suomalaisen koriksen erikoisuuksista on myös, että maajoukkuetasolle yltäneille pelaajille pitää maksaa vielä enemmän kuin jenkeille, Laitinen toteaa. Kun varakkaimpienkin seurojen kokonaisbudjetit liikkuvat 300 000 euron tuntumassa, ei varaa kovin moneen maajoukkuemieheen jää. Nykysysteemissä seurat ovatkin pahasti puun ja kuoren välissä ja konkursseja koetaan joka vuosi. Suomen maajoukkuemiehet vuolevatkin kultansa pääsääntöisesti Euroopan huippujoukkueissa, lähinnä Kreikassa, Italiassa, Ranskassa ja Saksassa.

Suomen koripallo tosi paikan edessä

Mitä koripallon kiinnostukseen tulee, Suomi on nähnyt paljon parempiakin aikoja. Olympiakisojen koripallohallissa  siniristilippu on liehunut Helsingissä 1952 ja Tokiossa 1964. Euroopan mestaruudesta suomalaiset ovat päässeet taistelemaan kolmesti: Helsingissä 1967, Belgian Oostendessä 1977 ja Ateenassa 1995, jossa Suomi ei voittanut yhtään ottelua. Helsingissä Suomi oli kuudes, Belgiassa kymmenes.

Tänä syksynä Suomen maaoukkue valmistautuu EM-karsintojen toiseen osaan ja vastaan asettuvat sellaiset koripallon huippumaat kuin Ranska ja Italia.

- Mahdollisuuksia on vaikka vastustajien riveissä viliseekin NBA-tähtiä, toteavat suomalaisvalmentajat. Suomi saa jalkeille parhaan mahdollisen ryhmän, etunenässä Euroopan takamiesten parhaimmistoon kuuluvat Teemu Rannikko ja Petteri Koponen. Myös uransa jo kertaalleen lopettanut, ainoa NBA:ssa pelannut suomalainen Hanno Möttölä nähdään joukkueessa. Suomi kohtaa Italian elokuun 11. päivänä ja Ranskan viikkoa myöhemmin.

Las Vegas, Nevada

Amerikan Uutiset

Mikko Koskinen

Suomi luopuu vuonna 2011 meille kaikille suomalaisille tututusta TV-lupamaksusta mikäli liikenne- ja viestintäministeriön asettaman työryhmän taannoin tekemä esitys valtio-omisteisen Yleisradion rahoituksesta hyväksytään. Talousvaikeuksiin ajautunut Yleisradio ei kykene enää kustantamaan toimintaansa nykyisen lupakäytännön pohjalta. Nykyisin television tai radion omistaja maksaa valtiolle 224 euroa eli runsaat 300 dollaria vuodesta laitteen käyttömaksuna. Työryhmän esityksen mukaan kansalaisilta alettaisiin periä ns. mediamaksua, joka olisi vain 175 euroa vuodessa mutta maksajaksi joutuisi jokainen suomalainen kotitalous riippumatta siitä omistaako lainkaan viestintälaitetta.

Valtion omistaman Yleisradion parlamentaarisesti valittu hallintoneuvosto kiittelee keskustalaisen kansanedustajan Mika Lintilän johtaman työryhmän ehdotusta erinomaisena. – Viime raportit kertovat, että yli puolet ihmisistä katsoo erilaisten päätteiden kautta televisiota. Myös brezneviläisestä tv-lupatarkastajien oville kolkuttelusta haluttiin päästä eroon, Lintilä kehuu ryhmänsä yksimielistä ratkaisua.

Näin amerikkalaisesta näkökulmasta tarkasteltuna ratkaisumalli vaikuttaa oudolta ja äkkiä ajatellen enemmän brezneviläiseltä kuin viittaaminen tv-lupatarkastajien ovillekolkutteluun. Valtion omistaman kannattamattoman mediayhtiön maksumiehiksi pistetään joka ikinen suomalainen, mielipidettä viestinnän laadusta tai kiinnostavuudesta kysymättä. Esityksen mukaan viestintävirasto keräisi mediamaksun alkuvuodesta laskulla, joka lähetettäisiin jokaiseen kotitalouteen väestörekisterin mukaan jossa asuu yli 18-vuotias kansalainen. Maksu olisi ulosottokelpoinen, joten siltä ei voisi välttyä kukaan. Sen kansan puolikkaan mielipidettä, joka ei välitä katsoa tai kuunnella Yleisradiota vaan maksaa esimerkiksi kansainvälisten tiedotusvälineiden maksuja, ei kysy kukaan.

Sanan vapaus on länsimaisen yhteiskunnan elinehto. Se kuuluu kansalaisten perusoikeuksiin ja kansalaisten tulisi itse voida päättää mistä tuutista tietonsa onkivat ja mistä maksavat. Se, että suomalaisten maailmankuvaa vuosikymmenet muokannut valtion tiedostuslaitos ei kykene enää kilpailemaan vapaarahotteisten mediayhtiöitten kanssa ei ole katsojien tai kuulijoiden vika. Kommunistisesta ajattelusta luovuttiin Suomen itärajan takana pari vuosikymmentä sitten. Nyt oikeisto-keskustalainen hallitus on ajamassa Yleisradion rahoitusasiaa vaaralliseen suuntaan. Se, että hallintoneuvoston kokoomuslainen puheenjohtaja Kimmo Sasi pitää Lintilän työryhmä esitystä oikeudenmukaisena, tuntuu koomiselta vapaan yhteiskunnan näkökulmasta ajateltuna.

Viestinnän Keskusliitto on onneksi noussut asiasta barrikaadeille ja ryöpyttää mediamaksu-ajatusta kovin sanoin. – Työryhmä ei ilmeisesti ole tiedostanut sitä rakenteellista muutosta, jonka läpi media-ala on menossa verkon merkityksen kasvaessa. Se, että Yleisradion hallintoneuvosto määrittelisi tulevaisuudessa sen, mitä suomalaiset kuulevat tai näkevät, perustuu “pukki kaalimaan vartijana”-periaatteeseen ja on vailla uskottavuutta, toteaa liiton puheenjohtaja Hakan Gabrielsson.

Oma roolinsa asiassa tullee olemaan Euroopan Unionilla. Kansallisen yleisradiotoiminnan tehtävät ratkaistaan viime kädessä Brysselissä. Ihmeteltävää on jos Lintilän esitys menee sellaisenaan läpi. Kyse ei lopultakaan ole “mediamaksusta” vaan suoranaisesta pisteverosta, jota olisi kutsuttava sen oikealla nimellä.

Mikko Koskinen

päätoimittaja

Ja tässä koko komeus, upeat morsiusneidot ja kukkaistytöt hääparin ja bestmanin kanssa.

Pirkkalan vanha hautausmaa on hiljainen. Vain etäinen linnunliverrys halkoo ilman. Aurinko pilkottaa kumpupilven takaa ja pieni tuulenvire heiluttaa hiuksia. Kesäkuinen sää ei kauniimpi voisi olla. Tuossa lepää viisi vuotta sitten kuollut isäni.

-Rauha sielullesi, isä. Toivon että olisit voinut olla mukanamme tänään.

Oikaisen solmioni ja suuntaan askeleeni ripeästi kohti Pirkkalan vanhaa kirkkoa. Tämä perjantai on juhlapäivä. Toiseksi nuorin poikamme Aksu menee Pipsansa kanssa vihdoin naimisiin.

Pariskunnan monivuotinen kihlausaika on tänään siis ohitse. Tyttäretkin ovat jo valmiina. Kaksivuotias Stella saapuu kirkkoon morsiusneitojen kanssa, 10 -kuukautinen Aino on puolestaan ollut mummon ja vaarin (siis vaimoni ja allekirjoittaneen) hoidossa hääpäiväkiireiden aikana.

Kun astumme kauniin kirkon ovesta sisään, alkaa meille valjeta miksi häiden järjestely on kestänyt niin pitkään. Tämän päivän nuoret haluavat tehdä häistään ikimuistettavia. Kaikki yksityiskohdat otetaan huomioon viimeistä piirtoa myöten.

-Monet suomalaisnuoret suunnittelevat häitä jopa toista vuotta. Meiltäkin kului tähän yli puoli vuotta, valistaa Aksu minua myöhemmin.

Yli sata parhaisiinsa pynttäytynyttä vierasta käytävän molemmin puolin on valmis vastaanottamaan hääparin. Mukana ovat kaikki lähisukulaiset vaimoni ja oman sukuni puolelta. Käytävän toisella puolella istuu Pipsan suku. Tuleekohan koskaan enää sellaista tilaisuutta, jossa me kaikki – Suomessa ja Yhdysvalloissa asuvat – kokoonnumme jälleen yhteen?

Kauniinpunaisiin, vartavasten suunniteltuihin juhlaleninkeihin pukeutuneet morsiusneidot saapuvat pienten valkopunaisiin häämekkoihin puettujen kukkaistyttöjen kanssa ja asettuvat paikoilleen. Vaikuttaa siltä, että edellisillan parituntinen harjoitussessio on tehnyt tehtävänsä. Kaikki sujuu suunnitelman mukaan.

Morsiamen isä Eppu (Tapani) luovuttaa juhlallisesti morsiamen sulhaselle. Pastorina toimii kaikkien pirkkalaisnuorten tuntema ja rakastama Ate Köykkä, joka on työskennellyt Tampereen kyljessä sijaitsevan kunnan nuorten parissa vuosikymmeniä. Hääseremonia alkaa. Kuten asiaan kuuluu, pienten lasten äänet halkovat välistä juhlallista ilmapiiriä. Stella pyrkii vanhempiensa luokse alttarille tarkastelemaan lähempää vihkitoimitusta. Mummo hakee hänet hellästi takaisin lehtereille.

Vihkikaava on nykykäytännön mukaan yksikertaisen lyhyt. Pastori viitoittaa parin tietä kohti tulevaisuutta. Pipsalla ja Aksulla on tosin kokemusta yhdessäolosta jo vuosien ajalta. Meistä vanhemmista on silti hienoa, että he halusivat virallistaa suhteensa myös kirkon siunauksella. Omissa häissämme runsaat 38 vuotta sitten Turun Tuomiokirkossa oli vain kahdeksan ihmistä, joten olo näissä häissä tuntuu ylenpalttiselta.

Yllätyskin odottaa juhlaväkeä. Yleisö kohahtaa, kun alttarin takaovi aukeaa ja esiin astuu Suomen tunnetuin mieslaulaja Eino Grön. Hän esittää herkästi hääparin toivelaulun, Eino Leinon kirjoittaman “Laulu Onnesta”.

Juhlallisten lupausten ja sormustenvaihdon jälkeen Ate julistaa Pipsan ja Aksun aviopariksi. Vaimoni silmäkulmasta pursuavat kyyneleet esiin eivätkä omatkaan silmäni jää kuiviksi. Alzheimerista kärsivä äitini ymmärtää myös, että jotain hienoa on tapahtunut ja hän hymyilee onnellisen näköisenä.

Kirkon ulkopuolella hääparia odottavat iloisesti tuulessa vaappuvat saippuakuplat. Riisin heittämistä kartetaan nykyisin sillä se saattaa aiheuttaa ongelmia lintujen ruuansulatukselle.

Hääjuhlaa vietetään 1905 perustetulla Toivon Talolla keskellä Pirkkalan tuuheinta metsää. Talo on koristeltu teeman mukaisesti valkopunaisin sävyin. Pitopalvelun ruoka on erinomaista: savustettua lohta ja Moskovan pataa lisukkeineen. Juomapuoli on myös hoidettu viimeisen päälle. Pipsa ja Aksu ovat molemmat työskennelleet baarimestareina, joten janoiseksi ei jää kukaan. Illan myötä ruokapöydät raivataan keskilattialta ja orkesteri saapuu paikalle. Kahvinpurut levitetään liukastukseksi lattialle ja perinteiset tanssit pääsevät vauhtiin. Myös laulamaan pääsevät kaikki. Pipsa ja Aksu laulavat orkesterin säestyksellä, me vanhemmat myöhemmin karaokeohjelman avulla – onneksi.

Kuten Suomessa juhannuksen alla konsanaan, kello livahtaa huomaamatta jo seuraavan päivän puolelle. Me vanhemmat alamme jo suunnitella poislähtöä, kun taas nuorempi polvi jatkaa juhlaa omaan tahtiinsa. Good for them!

Vasta lentäessämme takaisin kohti Uutta Mannerta meille alkaa selvitä se valtava työ ja kustannusten määrä, minkä nuoret uhraavat nykyisin hääjärjestelyihinsä. Tajuamme, että jokainen työhön käytetty sekunti ja euro on kuitenkin vaivan väärti. Naimisiinhan mennään elämässä vain kerran.

Pirkkala, Suomi

Amerikan Uutiset

Mikko Koskinen